sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Maata Wettä Wiljaa ja Metsää

Olipa tänään ihanan täydellinen syyspäivä! Jyväskylässä oli tänä viikonloppuna Maan Ween Wiljaa -markkinat, missä vierailin äiteen ja iskän kanssa aamupäivällä. Omenoita me sinne mentiin ostamaan, mutta mulla tarttui mukaan myös suomalaista käsityötä eli kaunis pihlajasta tehty pannunalunen. Omenista on nyt tekeytymässä uunissa omenakaurapaistosta, mitä nassuttelen kohta vaniljajätskin kanssa iltapalaksi.

Iltapäivällä ohjelmassa oli metsässä samoilua ja vähän marjastusta. En keksi montaa asiaa mikä ois ollut parempaa tälläsenä päivänä. Oikeestaan en yhtään. Metsän rauhassa tulee aina niin hyvä ja onnellinen olo. En oo ennen ollut mikään luontoihminen, oon kammonnut kaikkia öttiäisiä aivan liian paljon nauttiakseni metsäilystä. Ötökät on melkein ainut asia mistä näen painajaisia. Nykyisin kuitenkin oon tykästynyt luontoiluun niin paljon, etten anna edes hämähäkkien pelotetta itseäni takaisin betoniviidakkoon.




Äiti ja isä metsäkaffella
Iskän saalis
Pakko vielä tähän loppuun laittaa kuva eilisen IKEA:n reissun parhaasta ostoksesta, elikkä uudesta pöytävalaisimestani. Ihastun tohon koko ajan enemmän. Muut ostokset oli käyttötavaraa, lähinnä keittiöön.

 

2 kommenttia:

  1. Ihana lamppu,pitäisköhän lähtee Ikeaan.. Olen samaa mieltä, että paras tapa viettää kaunis syyspäivä on metsässä. Kävin myös markkinoilla puoliltapäivin, eipäs nähty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeasta löytyy aarteita. :) Harmi ettei nähty. Oli kyllä niin paljon ihmisiä että ei ihme.

      Poista