Viime sunnuntaina sain vihdoin pestyä ikkunat. Super Jee, koska ne ois kaivannut pahasti pesua jo syksyllä kun muutettiin tähän, mutta sillon homma jäi. Oli muuten likaset! Lika oli niin pinttynyt, että edes kovalla hinkkaamisella ei niistä ihan puhtaita tullut, pitänee siis pestä vielä uudestaan vahvemmalla aineella. Pesin samalla myös meidän ikkunalaudat, hieman eroa, eikö?
Kisutkin on nauttinut keväästä. Nyt on jo sen verran lämmin että voin päästää neidit parvekkeelle, ilman että itse paleltuisin sisällä (oven kun pitää olla auki). Suoraan meidän parvekkeen alla on pieni puu minkä tipuja onkin hyvä väijyä.
Kovasti odotan että pääsis jo tota parveketta laittamaan! Mulla on hyvät suunnitelmat mitä kaikkia kasveja sinne haluan, saa nähdä millainen on toteutus. Osa yrteistä mulla onkin jo esikasvatuksessa jogurttipurkeissa. Maanantaina kylvin basilikan, ruohosipulin ja oreganon siemenet, perjantaina persiljan. Sitruunamelissan ja korianterin siemenet odottaa vielä vuoroaan. Ostin sellasen muovisen ikkunalautakasvihuoneen. Useimmat yrtit kun ei pidä kylmästä, niin kasvihuoneen pohjalle kun lorauttaa lämmintä vettä, tarkenee yrtit entistä paremmin nauttia auringosta ikkunalaudalla. Ruohosipuli kuulemma tykkää viileästä, joten se hengailee ikkunalaudalla ihan ilman kasvihuonetta.
Puutarhurointi on niin jännää! Mä kantelen tota kasvihuonetta ympäri asuntoa, aamupäivän se viettää aamuauringossa keittiön ikkunalla, iltapäivän paisteesta siirrytään nauttimaan olkkariin, kylmimmät yöt yrtit viettää kylpyhuoneessa. Vettä kaatelen kasvihuoneen pohjalle ja pois. Käyn joka päivä monta kertaa kurkkimassa yrttipurkkeja että joko sinne on ilmestynyt jotain. Ja kyllä vain, kolmeen purkkiin neljästä on ilmestynyt jo jotain vihreää. Saa nähdä miten tässä käy. Viime vuonna varjoisalla Puistokadulla ja hyvin hatarilla yrtin kasvatustiedoilla sitruunamelissa taisi olla ainut jonka sain siemenestä kasvatettua syötäväksi. Tänä vuonna perehdyin asiaan paremmin, koska en halua mennä taas Plantageniin ostamaan taimia kuolleiden yrtinalkujen tilalle. Yhteishyvän sivuilta löysin todella pätevän oloisen yrtin kasvatus tietopaketin. Suosittelen tutustumaan, jos asia kiinnostaa.
oi ku sie jaksat nähdä vaivaa. toivottavasti kasvatukset etenee. mie oon sellanen, että vaan tuikkaan siemenen multaan ja katon miten käy :D
VastaaPoistaJoo toivon kanssa että tulee nyt superhyviä yrttejä. Koitan pelata tänä vuonna varman päälle, mutta eihän noista kasveista koskaan tiedä.. Se voi olla että sun tuikatut siemenet kasvaa paremmin kun mun viimesen päälle hyysätyt. :D
Poista