maanantai 8. huhtikuuta 2013

Neulottu vauvan peitto

Mun ihana ystäväiseni ja hänen avoukkeli sai reilu kaksi viikkoa sitten poikavauvan. Mun tietenkin piti heti neuloa sille jotain lahjaksi. Tumppuja, sukkia, myssyjä, paitoja, housuja on tällasen vauvoja tuntemattoman hirveän vaikea neuloa. Mikä on hyvä malli? Mikä on oikea koko? Minkälaisia tarvii mihinkin aikaan vuodesta? Päädyin siis turvallisesti peittoon, siinä ei voi vikaan mennä. ;) Olikin oikein osuva valinta, heiltä puuttuikin vielä kunnollinen vaunuttelu peitto.





Tässä jonkinlaista ohjetta. Neuloin siis 16 kappaletta neliönmuotoisia tilkkuja 7 veljestä langasta. Täältä linkistä löytyy hirveän hyvä ohje. Tai mä ainakin tykkään noista, kun niistä tulee molemmin puolin samannäkösiä ja noita on nopsa tehä telkkaria katsoessa. Neliöt ihan vaan ompelin yhteen reunoistaan. Reunaan virkkasin kaksi kierrosta ihan ketjusilmukoita, ja viimeiseksi kierroksen tollasta pylväs-kiinteäsilmukka-systeemiä. Korjatkaa joku jos käytän vääriä termejä, kun mähän en "oikeesti osaa virkata", teen vaan. Tästä syystä en myöskään osaa oikein selittää miten toi reuna on tehty. Siinä on siis yhteen silmukkaan tehty kuusi pylvästä, pari silmukkaa väliä, sitten kiinteä silmukka, pari silmukkaa väliä, yhteen silmukkaan kuusi pylvästä, jne. Kulmissa pylväitä on kymmenen yhdessä silmukassa. Tässä kuvia, jos niistä sais paremmin tolkkua kun mun selostuksesta.




Lisäys 2.6.2013 Tyttövärisiä peittoja löytyy tästä linkistä.

8 kommenttia:

  1. Wau! Tulipa siitä upea ja ihanan värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä itsekin tyytyväinen väreihin, vaikka vähän tuo harmaa epäilytti.

      Poista
  2. Kiitos Heli!

    Tällaista reunusohjetta olenkin etsinyt, ja nyt saan kesäkuussa syntyvälle tyttärenpojalle neulomaani tilkkupeitteeseen upean reunuksen. Tavattoman hienot kuvat, joiden avulla pystyy helposti ymmärtämään, miten tulee toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihanaa että höpötyksistäni on jollekin apua! Ja niinhän se on: kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. :)

      Poista
  3. Monta silmukkkaa sinä loit kun aloitit tekemään neliötä??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliöt aloitetaan luomalla kaksi silmukkaa.

      Poista
  4. Minkä kokoisia neliösi ovat? Senteissä siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, valitettavasti mulla ei oo ylhäällä minkäänlaisia mittoja näistä, enkä näin parin vuoden jälkeen osaa heittää ees mitään arviota.. :(

      Poista