Tyhmä maanantai

Tänään on ollu just tasan niin raivostuttava päivä kuin maanantai voi vain olla. Ja en siis ole ollut ees töissä, eli oon raivonnu tasan kaikille muille asioille.

"Parhaina" poimintoina:

- Juuri kun olin siivonnut ja saanut imurin kaappiin niin enköhän heittäny paistinpannun lasisen kannen lattialle, argh. Yritä sitä sitten siivota ilman isompia vahinkoja kun kaksi kissaa on jatkuvasti kävelemässä just niihin siruihin.

- Kun oon saanut siivottua nämäkin ja istahdan sohvalle niin eiköhän jossain lähistöllä ala paalutus tai jotain yhtä ihanan kuuloista paskaa.

- Auton kanssa ei oltu yhtään samaa mieltä tänään siitä onko kuskin tärkeä nähdä ulos vai ei. Etulasi veti jäähän 50 metrin välein, ei paljon pyyhkimet tai ilmastoinnin säätelyt auttanu, eikun ulos aina raappaamaan. 50 metriä ja taas näkyvyys nolla. Ja eiköhän sit yks näistä kerroista kun oon taas raapannu autoa niin jää vielä takaovi huonosti kiinni ja levähä selkosen selälleen liikenneympyrässä. Siinä vaiheessa meinas jäädä vittumersu sinne.

- Nyt oon kuunnellu 1,5 tuntia jotain hiton porakoneen ulinaa. En ees halua tietää mitä tyrmää toi naapuri rakentaa, koska ei voi mikään maailman kaapinkokoamiseen tai taulunkiinnitykseen kulua noin kauaa.

Hetken terapiasession sain onneks ton autoilureissun jälkeen. Eli ruoanlaittoa. En tiedä mitään terapeuttisempaa kun pilkkoa, raastaa, keittää, paistaa. Ne värit ja tuoksut ja äänet. Ah, taivas! Välillä mietin että olisko pitänyt opiskella kokiksi, mutta ei olisi, asioista häviää hyvin nopeasti rentous jos sitä pitää tehdä työkseen. Onneksi ruoanlaittoa saa harjoittaa amatöörikin joka päivä. Tänään meillä syötiin broilerinjauheliha-makaroonilaatikkoa, jonne olin ujuttanut noi kuvan parsakaalit, porkkanaraasteen ja chiliä. Sitruunalla maustan vettä, tulee juotua enemmän.

Huh. Helpotti kummasti tämän päivän raivostuttavuus, kun Anssi tuli kotiin ja syötiin yhdessä. 

Ja naapurin porakonekin hiljeni. Ehkä tästä tulee vielä ihan hyvä ilta.