torstai 23. tammikuuta 2014

Mahtava marjapiiras

Sunnuntaina 19. tammikuuta täytin 23 vuotta! Eli hyvä syy leipoa sen seittemää sorttia ja kutsua perhe ja tädit kahville. Kahvittelu hoidettiin tänä vuonna pikkusiskoni ja hänen kämppiksen asunnossa. Siskoni muutti pois äitin ja isän luota joulukuun puolivälissä, joten nämä kakkukahvit oli myös hänen tupaantuliaiskahvit.


Juhlapöydässä oli tänä vuonna lohinappeja (ohje Kinuskikissan), Cookieseja, Daim-muffinseja, parmesaanikeksejä (ohje Kinuskikissan), marjapiirasta, kasvispiirasta (ohje täällä) ja aina niin ihana Kuningatarkakku (ohje täällä). Pidettiin kahvittelun jälkeen pieni "äänestys", että mikä oli kenenkin lemppari ja kyllä jokainen herkku taisi löytää oman kannattajansa.

Omasta mielestäni juhlapöydän kruunuksi nousi marjapiiras, jonka ohjeen nyt ajattelinkin jakaa.

Mahtava marjapiiras

1 muna
1 dl sokeria
40 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa

2 prk kermaviiliä
1 muna
½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

marjoja (tuoreita tai pakaste)
1,5 dl hyytelösokeria
3 dl vettä

1. Valmista pohja. Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Sulata voi. Lisää voi, jauhot ja kerma munasokerivaahtoon vatkaten.
2. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
3. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään, ja kaada vuokaan pohjataikinan päälle.
4. Paista 200 asteessa n. puoli tuntia. Anna piiraan jäähtyä hyvin.
5. Kun piiras on jäähtynyt, asettele marjat piiraan päälle. (Kuvan piiraassa käytin pakastevadelmia ja -mustikoita). 
6. Laita vesi kattilaan, anna kiehahtaa. Lisää hyytelösokeri veteen koko ajan sekoittaen. Kiehauta uudelleen, sekoita välillä. Kun liemi on kiehahtanut, nosta pois levyltä. Odota että seos alkaa sakeutua, valuta sitten varovasti marjojen päälle.
7. Nosta piiras jääkaappiin hyytymään.

Piiraan voi valmistaa hyvin jo vaikka pari päivää ennen juhlia, ulkonäky säilyy hyvin ja pohja sen kun mehustuu.

1 kommentti:

  1. Tämä piirakka oli kyllä niin nami-namia, että pakko tehdä sitä mahdollisimman pian!!
    Kiitos Heli, kun jaat ohjeen. Varmaan moni ihastuu tähän. Kannattaa kokeille.
    terv. äippä

    VastaaPoista