maanantai 19. elokuuta 2013

Kantarellipiirakka

Viikko tai pari sitten sain isältä kantarellejä, jotka se oli saanut naapuriltaan. Pääsin siis ensimmäistä kertaa ihan itse tekemään jotain metsäsienistä! Pitkän pohdinnan jälkeen päätin tehdä ihan kantarellipiirakan. Tai itse asiassa kaksi piirakkaa, koska sieniä olikin niin paljon. Ensimmäisen tein ilman broilerijauhelihaa, molemmat oli hyviä, mutta jauhelihalla oli tietenkin ruokaisampi.

Kantarellipiirakka 

Pohja:

125 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
½ dl kylmää vettä

Täyte & munamaito:

200 g tuoreita kantarelleja
2 pienehköä kesäsipulia
n. 300 g jauhelihaa (mä laitoin koko 400g paketin, mikä oli mun mielestä liikaa)
50-100 g juustoraastetta
mustapippuria

2 munaa
1 dl maitoa
1 dl kuohukermaa

Pohja:  Nypi voi ja jauhot ryynimäiseksi. Lisää suola ja viimeiseksi vesi. Sekoita tasaiseksi. Taputtele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja vähän reunoille. Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Täyte: Paista kantarellejä hetki voissa. Silppua sipulit, myös varret. Paista jauheliha kypsäksi, hauduta myös sipulisilppua hetki. Mausta. Lisää kantarellit, jauheliha, sipulit ja juustoraaste pohjan päälle. Riko munat kulhoon, lisää maito ja kuohukerma, sekoita. Kaada täytteen päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia.




1 kommentti:

  1. No joo voi vitsi, että näyttää hyvältä! :P heii laitoin ne asetukset nyt sillei, että pitäis näkyä! Mullakin rupee varmaan kohta tulee enemmän ruokajuttuja blogiin, kun parin viikon päästä alkaa koulu. :P

    VastaaPoista