torstai 27. joulukuuta 2012

Appelsiinilotta ja Bûche de Noël

Mun mielestä joulun hedelmä on appelsiini, en tiedä mistä tää päähän pinttymä mulle on tullut, mutta väliäkö sen. Tästä syystä tuntui luonnolliselta tehdä joulun kahvipöytään appelsiinilotta. Tässä joku ikiaikainen ohje (yläasteen kotsan kirjasta?), jonka mukaan lotan tein. Vaikutti tehdessä että tulee kovin pieni lotta, mutta hyvin siitä riitti kuudelle, jäi ylikin.


Appelsiinilotta

2-3 appelsiinia
4 liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
2,5 dl vispikermaa
250-350 g maitorahkaa (ohjeessa oli 250, itse laitoin reilummin)
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
maun mukaan hedelmäpaloja, itse laitoin n. 300g persikkaa

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen (n. 5min).
2. Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
3. Kuumenna sitruunamehu mikrossa tai hellalla. Purista liivatelehdet ja liuota sitruunamehuun.
4. Kuori appelsiinit ja viipaloi renkaiksi. Itse kuorin reilulla kädellä veitsellä, niin että kalvotkin lähti, mutta ei ole välttämätöntä. Vuoraa pyöreä kulho appelsiinirenkailla.
5. Sekoita kermaan maitorahka ja sokerit. Valuta liivate joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittan. Lisää hedelmä palat.
6. Kaada rahkakermahyytelö kulhoon. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään. Itse annoin hyytyä seuraavaan päivään.



Jouluhalkoja tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja teinkin niitä sitten heti kaksi. Ensimmäinen pääsi aattoillan kahvipöytään, toinen Tapaninpäivän herkuksi mummolaan. Jouluhalko eli Bûche de Noël on ranskalainen jouluherkku. Ohje on Parasta kotiruokaa -keittokirjasta. Torttu näyttää överi makealta ja tuhdilta, mutta ei sitä todellisuudessa ole. Kääretorttu on vaalea, kuten aidossa jouluhalossa pitää. Täyte on tukevahko, sisälle olisi voinut laittaa jotain pehmeyttäkin (rahkaa, kermavaahtoa?), mutta hyvin käyttökelpoinen ohje tälläisenäänkin.


Jouluhalko

Kääretorttu:
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
1 dl sokeria

Täyte:
1,5 dl maitoa
1 dl kermaa
1 kananmuna
1,5 rkl maissijauhoa
1 rkl kaakaojauhetta
½ dl sokeria
1,5 tl vanilliinisokeria
170 g tummaasuklaata
150 g voita
3/4 dl tomusokeria
½ dl rommia tai punssia

Koristeluun strösseleitä, mantelilastuja, suklaarakeita, tms.

1. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
2. Vatka munat&sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää munasokerivaahtoon siivilän läpi kevyesti sekoittaen.
3. Paista uunin keskitasossa 7-8 minuuttia. Kumoa torttu sokeroidulle leivinpaperille.

4. Sekoita kattilassa maito, kerma, muna, maissijauho, kaakaojauhe ja sokeri tasaiseksi seokseksi. Kuumenna puuhaarukalla sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Nosta kattila liedeltä, lisää vanilliinisokeri ja anna kiisselin jäähtyä.
5. Sulata suklaa. Vaahdota voi ja tomusokeri kulhossa. Lisää kiisseli pienissä erissä voimakkaasti vatkaten. Sekoita lopuksi joukkoon sula suklaa ja rommi/punssi.
6. Anna täytteen jäähtyä! Täyte on aluksi hyvin juoksevaa, mutta jähmettyy kyllä. Kun rakenne on sopiva, levitä vajaa puolet täytteestä torttulevylle ja käärirullaksi. Leikkaa tortun päistä palat ja nosta tortun päälle tai viereen.
7. Pursota lopputäyte tortun päälle tai leivitä kuminuolijalla. Vedä haarukalla raitoja torttuun. Koristele mielesi mukaan.

2 kommenttia:

  1. oi näyttääpä hyvälle:P varsinkin tuo toinen!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toi jouluhalko on kyllä sellanen herkku että sen perään ei tarvii paljon konvehteja syödä. ;)

      Poista