perjantai 14. syyskuuta 2012

Banaanilettukestit

Meillä oli eilen pari Anssin työystävää katsomassa jääkiekkoa. Ja mun teki hirveesti mieli jotain hyvää. Päätin sitten tehdä lettuja, koska niitä ei viiti ikinä tehdä kun on kahdestaan, koska niitä jää aina hirveesti yli. Eikä ne oo seuraavana päivänä enää hyviä. Enkä osaa tehdä pieniä annoksia. Saatoin olla hieman Thaimaan ja banaanipannukakkujen fiiliksissä, koska mieleen tuli tehdä banaanilettuja. Eli tein lettutaikinan (5 dl maitoa, 2,5 dl vehnäjauhoja, 2 munaa, 0,25 tl suolaa, 0,5 dl sokeria, 2 rkl öljyä) johon lisäsin kaksi murskattua banaania. En ollut aiemmin kokeillut, mutta tulen tekemään toistenkin. Päälle jäätelöä, suklaakastiketta ja mansikkahilloa.


Iskä kävi eilen korjaamassa kisujen puun loppuun, eli teki siitä vähemmän huojuvamman.Tässä siitä vähän parempi kuva. Noista jokaisesta tasosta roikkui vielä pari viikkoa sitten palloja ja hiiriä, mutta koska meidän pikkuneidillä on joku pakkomielle narujen katkomiseen, niitä ei enää ole. Nyt siitä roikkuu vaan epämääräisiä narunpätkiä.

Vielä sellaista haluan kertoa, että mun piti mennä tänään mun kaverin kanssa IKEA:an, mutta koska pari muuttujaa niin en mennytkään. MUTTA meen huomenna äitin kanssa! En mä sieltä varmaan mitään suurempia hankintoja tee, mutta kaikkea pientä on ostoslistalla... Suurempina (tärkeinä) hankintoina meillä on ne keittiönverhot ja työpöytä. Tilipäivää odotellessa...

2 kommenttia:

  1. voit tulla joskus mullekkin tekemään noita lettuja!

    VastaaPoista